Next Live Logo
Pyydä tarjous

SOOL Talvipäivät / Metro Areena

Metro Areena

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton, eli SOOLin, Talvipäivät on tapahtuma jolla on pitkät perinteet. Vuonna 2025 tapahtuma järjestettiin Helsingissä ja meininki huipentui Espoon Metro Areenalla järjestettyihin loppubileisiin, joiden pääartistina esiintyi Haloo Helsinki.

Saimme Next Livellä kunnian toteuttaa tapahtuman tekniikan kokonaisuudessaan, sisältäen areenan kattavan äänentoiston, valotekniikan ja kaikki puitteet illan aikana lavan valtaaville esiintyjille. Teknisestä toteutuksesta sekä bileistä pääsi nauttimaan 3500 hengen yleisö - areenan permanto kokonaan täynnä.

Tapahtuman teknisenä tuottajana toiminut Next Liven tuotantopäällikkö Mico Häsänen kertoo toteutuksesta seuraavaa:

Kun tehdään areenakeikkaa, johon tulee esiintymään yksi Suomen suurimmista yhtyeistä, monen asian tulee toimia saumattomasti yhteen. Kaiken paikalle tuotavan tekniikan tulee olla ns. "riderikelpoista", eli laadukasta ja sellaista, että tekniikalla saa hyvän shown aikaan. Turvallisuuden tulee olla mietitty tarkasti etukäteen, kun kattoon ripustetaan tuhansia kiloja valoja, äänentoistoa ja tapahtuman mekaniikkaa, joiden tippuminen ei yksinkertaisesti saa olla mahdollisuus. Areenalla pyörii kolmessa eri vuorossa roudareita, teknikoita ja kuljettajia. Vaikka tällaiseen tuotantoon liittyy paljon liikkuvia osia, on kuitenkin aina yhtä mahtavaa nähdä työn tulos ja huomata, että yleisö viihtyy ja kaikki ovat tyytyväisiä. Minusta henkilökohtaisesti mahtavaa on myös nähdä, miten tiimi syttyy siinä vaiheessa, kun siivousvalo laitetaan pois ja show saadaan oikeasti käyntiin.

Toteutukseen sisältyi seuraavat elementit:


Katso tästä miten tapahtuma rakennettiin:

No items found.

Etsitkö ammattimaista tapahtumakumppania?

Varaa aika ammattilaisemme kanssa, niin kehitellään teille täydellinen kokonaisuus.